Pidimme syksyn 2020 aikana webinaarisarjan turvallisuusjohtamisesta. Ensimmäisen webinaarin teemana oli:

Inhimilliset tekijät ja kokonaisvaltainen ergonomia osana johtamista

Ymmärrämmekö ja huomioimmeko me inhimilliset tekijät johtamisen näkökulmasta?
Yrityksen työhyvinvoinnin tila heijastuu vahvasti inhimillisiin virheisiin ja erilaisiin turvallisuuspoikkeamiin.

Sanotaan, että yksi turvallisuuteen sijoitettu euro tuottaa yritykselle 3-6 euroa! Varsin hyvä sijoitus siis.
Vuosi 2020 on ollut poikkeava monella tapaa. Nyt jos koskaan on syytä huolehtia henkilöstön hyvinvoinnista.
Välittäminen, kuunteleminen ja empatia lisäävät luonnollisesti turvallisuuden tunnetta. Ja tämä tunne on tärkeä.

Nyt mitataan työyhteisön arvot. Uskon, että jokaisen yrityksen intressinä on varmistaa, että työntekijät:
1. Pysyvät terveinä ja työkykyisinä vallitsevissa poikkeusoloissa
2. Haluavat jatkaa yrityksen palveluksessa myös tulevaisuudessa

Yrityksen houkuttelevuutta, mainetta hyvänä työnantajana edistää moni tekijä.
Vallitsevassa tilanteessa merkittäväksi nousevat herkästi vastuullisuus ja inhimillisyys.

Tulee siis kuuntelemaan ja oivaltamaan, miten aivan pienilläkin teoilla saamme työyhteisömme voimaan paremmin.
Voimmeko todella ennakoida ja estää vahinkoja, sairastumisia ja turvallisuuspoikkeamia huomioimalla inhimilliset tekijät?

Kenelle: Operatiivinen johto, johtoryhmän jäsenet, työturvallisuuspäälliköt, tehtaanjohtajat, linjaorganisaation esimiehet

Toteutus: Webinaari  Teams-alustalla 

Ajankohta:  torstai 20.8.2020 klo 10:00 – 11:00

Lisätietoja ja kyselyt: jos haluat tietää lisää webinaarista tai turvallisuusjohtamisen valmennuksista, ota yhteyttä Anna Vaihinen 044 330 0303 tai Mikko Hietanen 040 517 7164.

Tilaa tästä webinaarin tallenne:

    Innotiimi saa lähettää markkinointiviestejä minulle. Jokaisessa viestissä on ohjeet markkinointiviestien peruuttamiselle.

     

    Seuraava turvallisuusjohtamisen webinaari järjestettiin 15.9. klo 10-11 teemalla: ”Turvallisuusjohtaminen –  Inhimilliset tekijät onnettomuuksissa