Anna Vaihinen kuva leveä

Anna Vaihinen

”Kaikki liittyy kaikkeen.” Tämä lause lähti lentoon, kun joku uskalsi väittää, ettei se tarkoita mitään. Tuloksellisessa johtamisessa näet juuri tästä on kyse! Ammattitaidon lisäksi tarvitaan rohkeutta, luovuutta, kuuntelua ja empatiaa, jotta voidaan johtaa turvallista, hyvinvoivaa ja tuloksellista työyhteisöä. ​ ​ Tähän haasteeseen Anna haluaa vastata. Kehitetään yhdessä johtamista, työhyvinvointia ja turvallisuutta seuraavalle tasolle. Poliisin koulutus ja työkokemus syvennettynä yliopisto-opinnoilla ja useilla työturvallisuuden koulutuksilla sekä yli 15 vuoden kokemus työturvallisuuden ja asiakaspalvelun pelikentällä takaa monipuolisen näkökulman turvallisuusjohtamisen kehittämiseen. ​Annan vahvuuksia on erityisesti kuuntelemisen taito ja vahva sosiaalinen pelisilmä. Monipuolinen työhistoria ja kokemus hyvin erilaisista toimintaympäristöistä tuo peilipintaa – Anna näkee ilmiöiden taakse ja varmistaa osallistavalla otteellaan, että jokainen tulee kuulluksi. Tärkeintä on löytää johtamisen ja toimivan vuorovaikutuksen kehittämiskohteet sekä niihin räätälöidyt toimenpiteet yhdessä asiakkaan kanssa. Vahvuuksien ja kehityskohteiden tunnistamisen kautta oivalluksiin – toimiva turvallisuusjohtaminen edellyttää paitsi hyvää henkilöjohtamista, myös toimivia järjestelmiä ja prosesseja sekä inhimillisten tekijöiden ja kokonaisvaltaisen ergonomian ymmärtämistä!

Osaaminen

  • Inhimilliset tekijät (Human factors)
  • Kokonaisvaltainen ergonomia
  • Resilienssi
  • Turvallisuusjohtaminen
  • Turvallisuuskulttuurin kartoitus ja kehittäminen
  • Johdon ja esimiesten valmentaminen
  • Muutosjohtaminen

Projektit

  • Asiakaspalvelu
  • Autoteollisuus
  • Hallinto
  • Raideliikenne
  • Rakentaminen ja tuotannollinen toiminta
  • Viranomaiset

Hyvä tietää

  • Perhe ja ystävät kaikki kaikessa, yhteinen aika ulkoillen, pelaillen tai ruokaa laittaen kultaakin kalliimpaa
  • Intohimona musiikki, erityisesti laulaminen
  • Aktiivinen liikkuja – mitä lajia en ole kokeillut?

Ota yhteyttä