ICG Learning Journey -vierailut japanilaisissa organisaatioissa tarjosivat kiinnostavia näkökulmia turvallisuusjohtamiseen. Havaintoja yhdisti yksi punainen lanka: turvallisuus kytkeytyi vahvasti siihen, miten päivittäistä työtä johdetaan. Työn äärelle meneminen, jatkuva parantaminen ja ihmisten osallistuminen tarjoavat ajatuksia myös oman turvallisuusjohtamisemme kehittämiseen.
Mitä johdamme, kun johdamme turvallisuutta?
Kiinnostavinta vierailuilla oli se, kuinka vaikea turvallisuutta oli erottaa muusta johtamisesta. Turvallisuus ei näyttäytynyt irrallisena ohjelmana tai kampanjana. Välillä se ei visuaalisesti näkynyt lainkaan. Se näkyi usein tavassa tehdä työtä, kehittää osaamista, tehdä ongelmia näkyviksi ja parantaa toimintaa.
Emme siis tuoneet mukanamme yhtä japanilaista turvallisuusmallia, eikä havaintojamme voi yleistää kaikkiin japanilaisiin organisaatioihin. Vierailut herättivät kuitenkin ajatuksia, joita kannattaa peilata omaan johtamiseen ja turvallisuusjohtamiseen Suomessa.
Kolme keskeistä havaintoa turvallisuusjohtamisesta Japanissa
1. Mene sinne, missä työ tapahtuu
Turvallisuutta ei voi ymmärtää pelkästään ohjeista, mittareista ja raporteista. Ne ovat tarpeellisia, mutta niiden rinnalla pitää nähdä, miten työ todella tehdään. Vierailuhavainnoissamme toistuivat paikan päälle meneminen, havainnointi ja työstä keskusteleminen. Tätä ajattelua kuvaa Genchi Genbutsu eli kavereiden kesken Gemba: mene paikan päälle näkemään ja ymmärtämään työn arjen todellisuutta.
Silloin johtamisen huomio suuntautuu raportoitujen tulosten lisäksi työn edellytyksiin. Mikä auttaa ihmisiä onnistumaan? Mikä vaikeuttaa sovitun toimintatavan käyttämistä? Missä syntyy häiriöitä tai riskejä? Työtä tekevien henkilöiden kanssa keskusteleminen auttaa ymmärtämään asioita, joita mittarit eivät kerro. Gemban tarkoitus ei ole mennä tarkistamaan, noudattaako porukka annettuja ohjeita, vaan rakentaa yhteistä ymmärrystä työstä ja luoda edellytyksiä sen kehittämiselle.
2. Standardoi, mutta älä lakkaa parantamasta
Standardointi ja jatkuva parantaminen voivat kuulostaa jotenkin vastakohdilta. Vierailujen pohjalta ne näyttäytyivät pikemminkin toistensa edellytyksinä. Yhteinen toimintatapa luo perustan turvalliselle tekemiselle ja lähtökohdan oppimiselle. Kun työn tekemisen tapa on yhteinen, myös poikkeamia ja kehittämistarpeita voidaan tarkastella yhdessä.
Hyvä standardi ei tarkoita, että tällä kuvatulla tavalla työtä tehdään ikuisesti. Se kuvaa parasta, juuri tällä hetkellä tuntemaamme tapaa. Kun havaintojen ja oppimisen kautta löydetään parempi ja turvallisempi tapa, yhteistä toimintatapaa kehitetään. Standardi on siis jatkuvan parantamisen lähtöpiste, ei päätepiste.
Tässä myös poikkeamien käsittely saa uuden merkityksen. Yksittäisen ongelman korjaamisen lisäksi on ymmärrettävä, mistä tilanne syntyi ja mitä työn edellytyksissä pitäisi muuttaa. Oppimisen ketju kulkee yhteisestä toimintatavasta havaintoihin, ongelman ymmärtämiseen, parannukseen ja uuteen yhteiseen toimintatapaan.
Vierailujen perusteella vahvistui ajatuksemme siitä, että Kaizen eli jatkuva parantaminen, kavereiden kesken JaPa, on myös turvallisuuskulttuurin rakentamista, ei vain tuottavuuden kehittämistä. Turvallisuus, tuottavuus ja laatu kulkevat käsi kädessä.
3. Tee ihmisistä turvallisuuden kehittäjiä
Ohjeiden noudattaminen on tärkeää, mutta turvallisuuskulttuuri ei kehity vain ohjeita lisäämällä. Vierailuhavainnoissamme korostuivat osallistuminen, keskustelu, osaaminen ja ihmisten kehittäminen. Ihmiset eivät olleet vain turvallisuustoimien tai muun kehittämisen kohteita, vaan aktiivisia työn ja toimintatapojen kehittäjiä.
Johtamisen kysymys laajenee silloin: miten saamme ihmiset mukaan ymmärtämään työtä, tunnistamaan ongelmia ja parantamaan toimintatapoja? Osallistaminen ja osallistuminen eivät tarkoita johtamisvastuun siirtämistä työntekijöille. Johtamisroolissa olevan henkilön tehtävänä on rakentaa edellytykset turvalliselle työlle ja yhteiselle kehittämiselle. Erilaisten havaintojen ja kokemusten esiin nostaminen on vasta alku. Pelin ratkaisee se, miten näitä asioita käsitellään ja miten ne muuttavat arjen toimintaa.
Kulttuuria tutkaillessa on hyvä myös pohtia, miksi 40 miljoonan asukkaan Tokiossa ei ole roskan roskaa kadulla. Vastaus ei nimittäin ole se, että siellä on tehokas jätehuolto ja siivouspataljoonat kaduilla. Toinen asia, johon huomiomme kiinnittyi, oli se, että julkisissa kulkuneuvoissa ei aiheuteta häiriötä muille esimerkiksi älylaitteiden metelillä tai puhumalla kovaan ääneen käytävän toiselle puolelle. Näimme myös ohjeen: älä pidä reppua selässä, sillä silloin saatat huomaamattasi töniä sillä muita. Yhteisöllisyys ja muiden ihmisten huomioiminen olivat monessa kohtaa vaikuttavia. Kulttuurin taustalla vaikuttavat toki monenlaiset asiat.
Turvallisuus syntyy samassa arjessa kuin laatu ja sujuvuus
Edellä mainitut kolme teemaa ja niistä syntyvät oivallukset johtavat samaan havaintoon. Kun ongelmat tehdään näkyviksi, poikkeamista opitaan ja yhteisiä toimintatapoja parannetaan, samalla voivat kehittyä turvallisuus, laatu, sujuvuus ja tuottavuus. Myös ihmisten osaaminen kehittyy tässä työssä. Siksi näitä asioita ei kannata johtaa erillisinä kokonaisuuksina. Turvallisuuden integroiminen ei tarkoita sen häivyttämistä, vaan sen tuomista osaksi päivittäisen johtamisen ratkaisuja.
Ja kaikki tämähän on ilahduttavan lähellä ICG Innotiimin turvallisuusajattelua: turvallisuuskulttuurin kehittäminen ei ole yksittäinen kampanja, vaan johtamiseen, rakenteisiin ja päivittäiseen työhön kytkeytyvä muutosprosessi. Japanin vierailuilta mieleen jäikin siksi ennen kaikkea hyviä kysymyksiä:
Jos turvallisuus rakentuu samassa arjessa kuin muukin onnistuminen, missä se näkyy meidän johtamisessamme? Missä se jää vielä erilliseksi asiaksi? Ajatuksemme on, ettei turvallisuuskulttuuria kannata kehittää erillisenä turvallisuushankkeena.
Onko lopulta tärkein kysymys: miten meillä johdetaan työtä, ihmisiä ja jatkuvaa parantamista joka päivä?