Hiljaiset riskit – johtamisen sokea piste
Blogisarjan osa 1
Kiltteyttä ei pidä sekoittaa miellyttämiseen
Eri yhteyksissä puhutaan usein ”liian kilteistä” ihmisistä. Olen kuitenkin alkanut pohtia, onko ongelma todella kiltteys – vai se, että emme tunnista sen vahvuuksia emmekä huomaa, milloin niiden varaan aletaan rakentaa liikaa.
Moni työyhteisön hiljainen voimavara kantaa enemmän kuin muut huomaavatkaan. Kun ihminen kuuntelee, auttaa, kantaa vastuuta ja huomioi muita, siitä tulee helposti osa hänen rooliaan työyhteisössä.
Omien havaintojeni mukaan kiltteyden taustalla on kolme hiljaista supervoimaa: empatia, vastuullisuus ja halu auttaa muita.
Kilttien ihmisten kolme hiljaista supervoimaa
1. Tarkka vaisto muiden tunteista
Jotkut ihmiset aistivat herkästi työyhteisön tunnelmat, jännitteet ja kuormituksen. He huomaavat asioita, jotka jäävät muilta helposti näkemättä.
He tunnistavat, kun kollega tarvitsee tukea. He huomaavat, jos joku jää keskustelun ulkopuolelle tai jos tiimissä on käsittelemättömiä ristiriitoja. Tämä kyky luo yhteisöllisyyttä ja vahvistaa psykologista turvallisuutta.
2. Vahva sisäinen moraalinen kompassi
Monia kilttejä ihmisiä ohjaa vahva käsitys oikeasta ja väärästä. He pyrkivät toimimaan vastuullisesti myös silloin, kun kukaan ei ole katsomassa.
Työelämässä tällaiset ihmiset ovat usein luotettavia, tunnollisia ja sitoutuneita. He kantavat vastuuta yhteisistä asioista ja pitävät kiinni sovituista periaatteista.
3. Luontainen halu auttaa ja rakentaa hyvää
Halua auttaa ei aina synnytä velvollisuus tai tarve saada hyväksyntää. Monille se on osa identiteettiä.
Tällaiset ihmiset rakentavat yhteistyötä, jakavat osaamistaan ja tukevat muiden onnistumista. Heidän vaikutuksensa näkyy usein työyhteisön ilmapiirissä ja siinä, miten ihmiset kokevat tulevansa kohdatuksi.
Kun vahvuus muuttuu kuormaksi
Juuri näiden vahvuuksien vuoksi kiltit ihmiset ovat kuitenkin erityisessä riskissä kuormittua.
He ottavat helposti vastaan ylimääräisiä tehtäviä. He huolehtivat muiden hyvinvoinnista oman työnsä ohella. He paikkaavat puutteita, ratkovat ristiriitoja ja kantavat vastuuta asioista, jotka eivät välttämättä kuulu heille.
Usein tämä tapahtuu vähitellen ja lähes huomaamatta.
Kuormitusta lisää se, että työyhteisöissä nämä ihmiset saatetaan nähdä ehtymättömänä resurssina. Koska he harvoin valittavat tai kieltäytyvät, heille annetaan helposti lisää vastuuta. Vähitellen heidän kykynsä auttaa muita muuttuu taakaksi, jota kukaan ei tietoisesti tarkoittanut heille antaa.
Moni tunnistaa tilanteen vasta silloin, kun oma jaksaminen alkaa olla koetuksella.
Olen itsekin pysähtynyt tämän ajatuksen äärelle useammin kuin kerran. Viime aikoina olen huomannut voivani erityisen hyvin silloin, kun olen ollut tarkkana siitä, mitä otan kannettavakseni – ja mitä en.
Sen myötä olen jäänyt pohtimaan yhtä kysymystä:
Miten työyhteisöt voisivat tukea näitä hiljaisia voimavaroja niin, etteivät ne kuormitu kantamaan enemmän kuin pitäisi?
Uskon, että kyse ei ole yksittäisistä hyvinvointitoimista, vaan tavasta johtaa ihmisiä. Siitä, tunnistammeko ne vahvuudet, jotka eivät aina näy mittareissa tai äänekkäimmissä puheenvuoroissa – ja osaammeko arvostaa niitä ilman, että niistä tulee huomaamatta lisätaakka.
Ehkä juuri tässä piilee yksi laadukkaan johtamisen tärkeimmistä tehtävistä.
