Fasilitointi ja workshopit

Fasilitointi ja workshopit

Tavoitteellisesti ohjatun työskentelyn avulla saavutatte tuloksia ja yhteistä ymmärrystä.

Miten voit tehokkaasti saada asianomaiset ihmiset mukaan kehittämiseen ja muutokseen? Itse asiassa se on melko yksinkertaista: Kokoa oikeat ihmiset yhteen ja ohjaa heidät pitämään syvä, avoin keskustelu päivänpolttavista aiheista.

Johto voi linjata ja asettaa tavoitteita, mutta muutoksen todellinen dynamiikka tulee esille vasta kun ihmiset käyvät aitoa vuoropuhelua aiheesta.

Yksisuuntaisen viestinnän ja hierarkkisen linjajohtamisen lisäksi ihmisille tulee perustaa tavoitteellisia avoimia keskustelu- ja kehitysfoorumeita. Näistä parhaimpia ovat fasilitoidut työpajat ja workshopit!

Tarjoamme suunnittelutukea ja fasilitointia live- ja virtuaalityöpajoihin, pienistä 5-20 henkilön tilaisuuksista suuriin massatapahtumiin. Pidämme myös osallistamis-, fasilitointi- ja ryhmätyötekniikkakoulutuksia, kun haluat valmentaa sisäisiä fasilitaattoreita.

Osallistaminen ja fasilitointi on ICG Innotiimin DNA:ssa. 80-luvulla kehitetty ICG Innotiimin OPERA -ryhmätyötekniikka oli aikansa toimintatapainnovaatio. Olemme vuosien varrella vetäneet kymmeniä tuhansia onnistuneita työpajoja. Katso tästä esittelyvideo ICG Innotiimin uranuurtavasta OPERA -ryhmätyötekniikasta.

Haluatko kuulla lisää palveluistamme? Täytä lomake, niin olemme sinuun yhteydessä!