”Lisätään tekoälyn käyttöä” ei ole tavoite – se on toiveajattelua
Moni johtoryhmä on tänä vuonna kirjannut strategiaansa tavoitteen: ”lisätään tekoälyn käyttöä organisaatiossa.” Se kuulostaa kunnianhimoiselta. Meidän mielestämme se on kuitenkin vaarallisen ontto lähtökohta.
Kokosimme konsulttimme pyöreän pöydän ääreen keskustelemaan tekoälyn käyttöönotosta, ja keskustelu palasi kerta toisensa jälkeen samaan havaintoon: vastaus ei ole koskaan pelkkä tekoäly, pelkkä ketterä kehittäminen tai mikään yksittäinen keino sellaisenaan — vaan kokonaisuus, jossa keinot palvelevat jotain selkeää tavoitetta. Kun tavoitteeksi asetetaan pelkkä työkalun käytön lisääminen, unohdetaan kysyä olennaisin kysymys: mitä oikeastaan ollaan tavoittelemassa? Tekoäly ei ole tavoite. Se on keino. Ja jos ei tiedä, mihin on menossa, mikään keino ei sinne vie.
Tähän liittyy toinen, harvemmin ääneen sanottu havainto: useimmat organisaatiot eivät oikeasti tunne omaa nykytilaansa kovin tarkasti. Tieto on hajallaan, järjestelmät ovat kertyneet vuosien varrella ilman kokonaiskuvaa, eikä kukaan pysty täysin varmasti sanomaan, miten asiat tänään toimivat. Kun tällaiseen tilanteeseen tuodaan tekoäly ilman että nykytilaa on ensin katsottu rehellisesti, seurauksena ei ole tehokkuutta — vaan olemassa olevien ongelmien nopeutumista. Keskustelussamme todettiin osuvasti, että tietokoneiden yleistyessä opimme tekemään samat virheet nopeammin ja tarkemmin. Tekoälyn myötä osaamme tehdä myös kokonaan uudenlaisia virheitä, aivan yhtä nopeasti ja tarkasti.
Kolmas ja ehkä tärkein havainto koski sitoutumista. Valmiin ratkaisun tarjoaminen — olipa se kuinka hyvä tahansa — ei synnytä sitoutumista. Se synnyttää vastarintaa. Prosessi, jonka kautta ratkaisu rakennetaan yhdessä, on se, mikä saa ihmiset seisomaan sen takana. Sama pätee, kun tekoäly ”jalkautetaan” ylhäältä päin, valmiiksi paketoituna, ilman, että kukaan on pysähtynyt pohtimaan yhdessä, mitä ongelmaa ollaan oikeasti ratkaisemassa. Henkilöstö ei vastusta tekoälyä itsessään. Se vastustaa sitä, ettei sen omaa ajattelua ja asiantuntemusta ole otettu mukaan matkalle.
Käännä tämä oman organisaatiosi arkeen. Kuinka moni tiimeistänne on saanut ohjeen ”kokeilkaa tekoälyä” — ilman että kukaan on ensin määritellyt, mikä nykyinen suorituskyky on ja mihin sen pitäisi kehittyä? Kuinka moni ”AI-pilotti” on käynnistetty siksi, että joku muu teki niin, ei siksi, että se ratkaisisi teidän todellisen haasteenne?
Näihin kysymyksiin ei ole mitään hävettävää vastata ”emme oikeastaan tiedä.” Se on hyvä lähtökohta, ei heikkous. Mutta se tarkoittaa, että seuraava järkevä askel ei ole uuden tekoälytyökalun hankinta — vaan rehellinen katse omaan nykytilaan ja yhdessä määritelty, relevantti haaste, jonka ratkaisemisessa tekoäly voi olla yksi monista keinoista.
Millainen tavoite teidän organisaatiossanne on tällä hetkellä asetettu tekoälylle, ja osaisiko joku selittää tarkasti, mitä ongelmaa sillä ratkaistaan? Entä oletteko koskaan pysähtyneet miettimään, kuinka moni näennäisesti epäonnistunut tekoälypilotti johtui itse asiassa siitä, että ratkaisu tarjottiin valmiina eikä rakennettu yhdessä?
Olisi kiinnostavaa kuulla, millaisia kokemuksia ja havaintoja teillä on aiheesta. Jos haluatte käydä asiaa syvemmin läpi, keskustelemme mielellämme organisaationne nykytilasta sekä tekoälytavoitteista ja -valmiuksista.
