ABB on johtava automaatiotekniikkaan ja sähkövoimatekniikkaan keskittyvä yritys, joka toimii yli sadassa maassa. Eräs ABB:n nousevista toimialoista on elintarviketeollisuus. Osana asiakassuhteiden kehittämistä ABB järjestää innovaatiotapahtumia, joissa tuotetaan uusia konsepteja ja uutta lisäarvoa ABB:n asiakkaille.

ABB Drivesin teknologiajohtaja Matti Kauhanen näkee asiakaslähtöisyydessä tulevaisuuden liiketoimintaa. ”Näin voimme tuottaa merkittävästi parempaa lisäarvoa kaikille osapuolille. Innovointi on tiimityötä, jonka sujuvuus ratkaisee paljon. Siksi on tärkeää, että mukana on parhaat fasilitaattorit.”

Innotiimi-ICG auttaa ABB Drivesia kehittämään asiakaslähtöistä innovaatiokulttuuria uusilla tärkeillä toimialoilla.

”Ammattitaitoisen ulkoisen fasilitaattorin mukaan tuominen antaa kehittämiselle syvyyttä. Innotiimin ansiosta olemme saaneet lisää uskottavuutta ja lisäarvoa asiakastilaisuuksiimme.”

Alkuperäinen juttu julkaistu 16.9.2016 Talouselämän yhteydessä jaettavassa Business-ratkaisut, Calcus.com Oy:n tuottamassa asiantuntijajulkaisussa s. 9.

Kuva: ABB