EuroSafety-messut-logo_1200_2140

Turvallinen työympäristö kuuluu jokaiselle

Innotiimi-ICG on mukana Pohjoismaiden suurimmassa turvallisuusalan ja riskienhallinnan ammattilaistapahtumassa.

Suomen johtavaan turvallisuusalojen, työhyvinvoinnin ja logistiikan messutapahtumaan odotetaan noin 10 000 ammattilaista, joista jokaista yhdistää halu tehdä enemmän, paremmin, tehokkaammin ja tuottavammin.

Järjestämme kävijöille kolme seminaaria, joissa puhumme puuttumisen ja välittämisen toimintakulttuurin rakentamisesta sekä turvallisuuden kytkemisestä kokonaisuuden kehittämiseen. Tervetuloa myös Innotiimi-ICG:n ständille tapaamaan konsulttejamme.

Seminaarien sisällöt

Tapaturmaton toiminta on oikeasti mahdollista – ohjeistuksesta ja valvonnasta henkilökohtaiseen vastuunottoon ja toisista välittämiseen

Kaksi samansisältöistä seminaaria perättäisinä päivinä. 

Ajattelu- ja toimintatapojen pitää muuttua siellä, missä työkin tehdään. Sitä ei kuitenkaan kukaan voi tehdä yksin. Seminaarissamme kuulet, miten rakennat toimivan puuttumisen ja välittämisen toimintakuluttuurin, jolla työturvallisuusajattelu muutetaan pysyvästi uudelle tasolle läpi koko organisaation. Ohjeiden, määräysten ja pelisääntöjen lisäksi jokainen tarvitsee hyvät vuorovaikutus-, palaute- ja yhteistyötaidot. Annamme myös käytännön esimerkkejä toteutetuista muutoksista.

Puhujat: Markku Räisänen ja Anssi Juutilainen, Innotiimi-ICG

Asiakkaan puheenvuoro: TBA

Viisi syytä aloittaa Lean-matka turvallisuudesta

Hyvin harva asia yrityksessä on irrallaan kokonaisuudesta. Turvallisuus, työn mielekkyys ja hyvinvointi on järkevää kytkeä kokonaisuuden kehittämiseen. Seminaarissa kuulet viisi syytä, miksi turvallisuusajatellulla on järkevää aloittaa Lean matka. Kerromme esimerkein, miten turvallisuus ja mielekkyys kytkeytyvät kokonaisuuteen unohtamatta asiakasta ja kustannustehokasta sujuvaa toimintatapaa.

Puhujat: Ari Väisänen, Peter Kanerva ja Kalervo Laaksoharju, Innotiimi-ICG

Messut ovat kävijöille avoinna

Tiistaina 11.9. klo 10–17
Keskiviikkona 12.9. klo 10–17
Torstaina 13.9. klo 10–16

Tampereen Messu- ja Urheilukeskus sijaitsee Tampereen ja Pirkkalan rajalla Härmälän kaupunginosassa. Näköetäisyydellä kulkee Tampereen kehätie E12 ja messukeskusta lähinnä oleva liittymä on numero 42.

Muistathan rekisteröityä kävijäksi!

Rekisteröitymällä kävijäksi jo ennakkoon säästät aikaa ja vaivaa. Saat ilmoittautumisestasi vahvistuksen sähköpostiisi, jossa olevaa koodia näyttämällä pääset messuille sisään jonottamatta ja veloituksetta.

Kysy lisätietoja