Ota yhteyttä

 
/ maanantai, 26 maaliskuu 2018

Tuoreen innotiimiläisen silmissä jokainen muutos on mahdollisuus

Tuoreen innotiimiläisen silmissä jokainen muutos on mahdollisuus

Sanna Kallankari haaveilee maailman muuttamisesta yksi muutos kerrallaan, ja auttaa työssään organisaatioita onnistumaan omissa muutostavoitteissaan.

Muutoksien lisäksi uudistusten ja työhyvinvoinnin johtamiseen perehtynyt Sanna on työskennellyt 12 vuotta monipuolisissa tehtävissä sosiaali- ja terveydenhuollossa, joista viimeiset neljä vuotta johtamis- ja kehittämistehtävissä.

- Muutoksissa hyödynnän mm. Leanin, palvelumuotoilun ja prosessijohtamisen keinoja. Uskon, että hyvä tulos yksikössä edellyttää hyvää asiakas- ja henkilöstötyytyväisyyttä. Siksi huolehdin muutoksen johtamisessa siitä, että nekin tulevat huomioiduksi.

Sanna on toteuttanut mm. Länsi-Pohjan keskussairaalan päivystyksessä valtakunnallisestikin palkitun organisaatiouudistuksen Lean-menetelmillä. Samalla sairaslomat laskivat merkittävästi. Yksityisellä puolella Sanna on hankkinut liiketoimintaosaamista ja sote-palveluiden tehostamiskokemusta tekemällä asioita järkevästi, hyödyntämällä digitalisaatiota esimerkiksi etälääketieteessä ja purkamalla turhia byrokratioita. 

- Näitä menetelmiä tulen mielelläni hyödyntämään myös julkisen terveydenhuollon puolella kilpailukyvyn ja kannattavuuden parantamiseksi.

Sanna innostuu ihmisistä ja uudesta tiedosta. Niitä hänelle erityisesti tarjoaa sosiaalinen media, jossa hän on itsekin aktiivinen. Lisäksi Sannaa inspiroivat asiakkaiden muutosmahdollisuudet, joista jokainen on oma kehittämisprojektinsa maailman muuttamiseksi. Hän myös haaveilee sote-alueen muutosjohtamisen kirjan julkaisusta.

Sannan motto on Albert Einsteinilta: ”Emme voi ratkaista ongelmia ajattelemalla samalla tavalla kuin silloin, kun loimme ne.”

 

Katso Sannan Muutosmahdollisuudet -videosarja!

Videoissa käsitellään monipuolisesti tämän hetken suosittuja muutosmenetelmiä ja -mahdollisuuksia. Sanna havainnollistaa muutosta asiakas- ja henkilöstöhyötyjen lisäksi laskemalla muutosvaikutukset rahassa kannattavuuteen. Videot löydät LinkedInin haulla hakusanalla #muutosmahdollisuus.